Miten kesyttää plantaarifaskiitti?

plantaarifaskiitti, kantakalvon tulehdus

Plantaarifaskiitti, eli kantakalvon tulehdus voi olla syyllinen kantapään alla tuntuvaan kipuun. (Kuva: Esther Max [CC 2.0])

Plantaarifaskiitti, joka on aikanaan tunnettu myös nimellä kantakalvon tulehdus, on usein pitkäaikainen vaiva, joka tuntuu kipuna jalkapohjassa kantapään alueella. Kyseiseen vaivaan on liittynyt vuosikymmenien saatossa yhtä jos toistakin “tietoa” sen syntyperästä, kipua aiheuttavasta mekanismista ja sen hoitoon on kokeiltu kaikkea maan ja taivaan väliltä. Yleisimmin kipu vaivaa aamuisin ja häiritsee erityisesti jalkojen päällä ollessa, jolloin mm. liikuntaharrastuksista ei voida nauttia entiseen tapaan. Tämän takia se saatetaankin kokea huomattavan rajoittavana ja viheliäisenä vaivana. Pari vuotta sitten julkaistu tutkimus tarjoaa yhden käyvän ratkaisun tähän plantaarifaskiitti-dilemmaan sen hoidon kannalta. Treeni on osoittautunut kliinisen ja omakohtaisen kokemuksen mukaan melko mukavasti toimivaksi vaihtoehdoksi.

Lyhyen oppimäärän historiakatsaus: kantakalvo ja plantaarifaskiitti

Plantaarifaskiitin taustat ja histologia on edelleen kysymysmerkkien saartamia, mutta vaikuttaisi siltä, että taustalla olisi mm. kantakalvon degeneratiivisia muutoksia. Lisäksi itse nimikin on hieman harhaanjohtava, sillä täyttä varmuutta ei ole siitäkään, onko kyse tulehdusperäisestä vaivasta, johon -iitti -nimi viittaisi. Itseasiassa histologiset tutkimukset jopa puoltavat lähestulkoon täysin vastakkaista näkökulmaa, jossa plantaarifaskiitissa ei löytynyt merkkejä tulehduksesta (Lemont ym., 2003). Kyse olisikin siis ennemmin “pelkästä” kantakalvon kipeytymisestä, jossa ehkäpä voitaisiin puhua “plantaarifaskialgiasta” (joka ainakin toistaiseksi on kirjoittajan itsensä keksimä muka-nokkela-termi) tai “plantaarifaskioosista”. Toisaalta, puhutaanhan ammattikirjallisuudessakin nykyään tenniskyynärpään sijaan lateraalisesta epikondylalgiasta. Lisäksi ei ole tavatonta, että plantaarifaskiitin yhteydessä vilisee termi “kantaluupiikki”, jolla tarkoitetaan kantaluuhun muodostuvaa piikkiä, joka saattaa liittyä plantaarifaskiittiin, mutta ei tarkoita samaa asiaa.
Historian saatossa vaivaa ollaan yritetty hoitaa milloin mitenkin, mutta se on osoittautunut järin vastustuskykyiseksi kaveriksi. Milloin siihen on keksitty työntää puudutteita, kortisonia tai veriplasmaa, ampua sitä shokkiaalloilla tai jopa operoida sitä. Valtaosa hoitointerventioista on ollut konservatiivisia ja noninvasiivisia kuten venyttelyitä, yölastoja, manuaalisia käsittelyitä, pullon/pallon avulla itsetehtävää käsittelyä tai pohjallisratkaisuja. (Rathleff ym., 2015; Assad ym., 2016)

 

Plantaarifaskiitti- ja jännekuntoutuksen hedelmiä

Polvijännekivun kuntoutuksessa Rio ym. (2015) käytti pitkäkestoista staattista lihassupistusta rohkaisevin tuloksin ja samana vuonna Rathleff ym. (2015) julkaisivat oman tutkimuksensa plantaarifaskiittiin liittyen. Vaikka toisessa protokollassa käytettiin staattista ja toisessa staattisen, eksentrisen ja isometrisen lihassupistuksen yhdistelmää on ajatuksena molemmilla (kuten muissakin viime aikoina julkaistuissa jännekipujen kuntoutusta koskevissa artikkeleissa) se, että jänteet kaipaavat ja tykkäävät pitkäkestoisesta ja korkeakuormitteisesta ärsytyksestä. Taustalla on tutkimustulokset jänteen kollageenisynteesin tehostuminen reaktiona siihen kohdistuvaan kuormaan (Langberg ym., 2007), eli aivan kuten luu- ja lihasmassa tennispelaajan mailakädessä (Calbert ym., 1998) tai iho päkiällä, keho vastaa voimakkaaseen ja toistuvaan kuormitukseen vahvistamalla kyseistä kehon osa-aluetta.

No, miten Rathleff kumppaneineen sitten hoiti tutkimuksessaan kantapääkipuiset?

48 koehenkilöä, joilla oli todennettu plantaarifaskiitti jaettiin kahteen ryhmään joista koeryhmä toteutti korkeakuormitteista lihasvoimaharjoittelua ja toinen plantaarifaskian venyttelyä. Lisäksi molemmat ryhmät saivat kantapäiden geelipohjalliset sekä infolehtisen. Tutkimuksen tulokset ovat positiivisia ja etenkin kolmen kuukauden kohdalla lihasvoimaa treenannut ryhmä oli kehittynyt valtaisasti. Kummankin ryhmän toimintakyky parani ja kantapääkipu väheni yhden, kolmen, kuuden ja 12 kuukauden mittauksissa, ero oli merkittävin kolmen kuukauden kohdalla ja tasoittui loppua kohden.

Tämän tutkimuksen kauneus piilee siinä, että käytetty harjoittelumuoto on järkevä, yksinkertainen ja suoraan siirrettävissä käytännön vastaanottotyöhön. Kontrolliryhmä toteutti venytystään 10×10 sekuntia kolmesti päivässä aiemman tutkimusprotokollan mukaisesti vetäen kädellä varpaita dorsifleksioon kunnes tunsivat venytyksen kantakalvossa. Itse koeryhmä toteutti korkeakuormitteista pohjelihasharjoittelua portaan tai muun korokkeen päällä windlass-mekanismia hyödyntäen tukemalla varpaat ekstensioon pyyhkeen avulla. Harjoittelu tapahtui kolmen kuukauden ajan joka toinen päivä ja tavoitteena oli hiljalleen lisätä kuormaa siirtymällä kahden jalan varasta yhden jalan varaan ja lisäämällä vastusta käyttäen reppua ja kirjoja lisäpainoina. Jokainen varpaille nousu tapahtui hitaasti siten, että nousu ylöspäin (konsentrinen vaihe) kesti 3 sekuntia, ylhäällä pysyttiin 2 sekuntia (isometrinen vaihe) ja alas laskeuduttiin hitaasti jarruttaen jälleen 3 sekunnissa (eksentrinen vaihe). Toistot aloitettiin 3 x 12 toistoilla, siitä parin viikon päästä vastusta/kuormaa lisättiin ja samalla toistomäärää muokattiin 4×10:een ja aina 5×8:aan ajan kuluessa.
Tutkijan itsensä BMJ:n blogiin kirjoittama tiivistelmä on kuvineen ja tarkempine selostuksineen luettavissa tästä linkistä. Tässä vielä alla Chris Johnsonin YouTube-video kyseiseen plantaarifaskiitti-harjoitukseen:

 

LÄHTEET:

  • Assad S, Ahmad A, Kiani I, Ghani U, Wadhera V, Tom TN. Novel and Conservative Approaches Towards Effective Management of Plantar Fasciitis. Muacevic A, Adler JR, eds. Cureus. 2016;8(12):e913.
  • Calbet JA, Moysi JS, Dorado C, Rodríguez LP.: Bone mineral content and density in professional tennis players. Calcif Tissue Int. 1998;62(6):491-6.
  • Langberg H, Ellingsgaard H, Madsen T, Jansson J, Magnusson SP, Aagaard P, Kjaer M. Eccentric rehabilitation exercise increases peritendinous type I collagen synthesis in humans with Achilles tendinosis. Scand J Med Sci Sports 2007: 17: 61–66.
  • Lemont H, Ammirati KM, Usen N. Plantar fasciitis: a degenerative process (fasciosis) without inflammation. J Am Podiatr Med Assoc. 2003;93(3):234–7.
  • Rathleff MS, Mølgaard CM, Fredberg U, et al. High-load strength training improves outcome in patients with plantar fasciitis: A randomized controlled trial with 12-month follow-up. Scand J Med Sci Sport. 2015. 25(3):e292-300.
  • Rio, E., Kidgell, D., Purdam, C., Gaida J., Moseley, G.L., Pearce, A.J., Cook, J. (2015). Isometric exercise induces analgesia and reduces inhibition in patellar tendinopathy. Br J Sports Med. 2015. 49:1277-1283.
Posted in Juokseminen, Liikunta, Plantaarifaskiitti, Terapeuttinen harjoittelu ja kuntoutus, Urheiluvammat and tagged , , , , , , .

2 Comments

  1. Kiitos mielenkiintoisesta tiivistyksestä! Itsellä ei ole suurta kokemusta plantaarifaskiitista. Rathleffin tutkimuksessa näyttäisi kuitenkin olevan monia ongelmia: todellinen kontrolliryhmä puuttuu ja interventiot olivat kotiharjoittelua, johon sitoutumista ei seurattu lainkaan. Voihan olla, että venyttelyryhmä teki harjoitteet huonommin/vähemmän harjoittelua kuin lihasvoimaharjoittelu ryhmä.

    Käsittääkseni myös aika parantaa ko. vaivan, ja osa paranee spontaanisti levon avulla. Koska kontrolliryhmä puuttuu, voidaanko sanoa että harjoittelu helpotti kipua? Miten voidaan erotella mikä on harjoittelun vaikutus ja mikä ajan kulumisen osuus / kotiharjoitteiden tekemisen (tehokkaasti) osuus, tilastollisesti merkittävät erothan näkyivät ainoastaan 3 kuukauden kohdalla? Entä mikä on geelipohjallisten merkitys verrattuna harjoitteisiin ilman geelipohjallisia? Nykyisten suositusten ja pikaisella vilkaisulla myös systemaattisten kirjallisuuskatsausten mukaan yhdistelmähoito olisi kai suositelluinta kivun hoidossa ja toimintakyvyn ylläpidossa?

    • Moi!
      Itse pähkäilin montaa noista mainitsemistasi heikkouksista ja niistä osan myös Rathleff tuo esiin omassa tutkimuksessaan. Vaikka tutkimus vastaa kliinistä tilannetta melko hyvin, niin kuten mikään tutkimus, ei tämäkään ole mitenkään täydellinen. Fysioterapian tutkimisen haasteena on, että jotta saataisiin kliinisesti merkitseviä tai klinikalle siirrettäviä tutkimuksia, pitää tutkia ”effectivenessiä”, jolloin mm. harjoituksiin sitoutuminen tulee näyttelemään oman merkittävän roolinsa. Mielenkiintoista olisi nähdä, mikä olisi tulos jos verrattaisiin high-load harjoittelua, venyttelyä, näiden yhdistelmää sekä lepäävää kontrolliryhmää toisiinsa. Eli juuri tämän mainitsemasi yhdistelmähoidon tehokkuuden arviointia ja sen sisällön tarkennusta.
      Plantaarifaskiitin spontaania paranemista etenkin vuoden päästä on varmasti tapahtunut, mutta kuitenkin tutkimuksista tiedetään suuren osan potilaista oireilevan vielä kahden vuoden päästäkin. Tähän verrattuna kolmessa kuukaudessa saatu (toisesta ryhmästä poikkeava) hoitotulos on kliinisen työn kannalta potentiaalisesti merkittävä – potilaat paranivat nopeammin, vaikkakaan emme tiedä olisivatko parantuneet vai eivät jos eivät olisi tehneet mitään.
      Kiitos hyvästä kommentista!

Comments are closed.