Ota kipu haltuun – suositeltavaa luettavaa kivusta

Olen tällä viikolla lueskellut lääkäri Helena Mirandan kirjoittamaa Ota kipu haltuun -kirjaa ja ajattelin blogissa hiukan availla kyseistä teosta lukijoille omien ajatusteni kera. Kirjassa on päivitettyä tietoa kivusta sekä erilaisten kivunhallinnan keinojen esittelyä. Se on suunnattu erityisesti kroonisista kivuista kärsiville, mutta myös heidän läheisilleen sekä ylipäätänsä kaikille kroonisesta kivusta kiinnostuneille ihmisille. Seuraavassa siis yhteenvetoa ja mietteitä kirjasta.Jatka lukemista

2015 Luetuimmat artikkelit

Blogia on nyt pidetty yksi vuosi! 2015 tammikuussa aloitimme julkaisemalla ensimmäisen artikkelimme Alaselkäkivun Käypä hoito – suosituksen päivityksestä. Jo tuo ensimmäinen julkaisu sai mielestämme paljon huomiota ja keräsi kiitettävän määrän lukijoita. Tuon jälkeen juttuja on tullut kirjoiteltua yhdessä ja erikseen vaihtelevalla tahdilla. Osa näyttöön perustuvista tarinoistamme on kerännyt enemmän ja osa vähemmän lukijoita, mutta mitkä ovat olleet ensimmäisen vuotemme luetuimmat jutut? Tässä listaamme Top 5 -luetuimmat artikkelit ja tarjoamme suorat linkin kyseisiin artikkeleihin niille, jotka eivät niitä ole huomanneet tai haluavat kerrata jo lukemaansa.Jatka lukemista

Fysioterapiasta tutkittua tietoa – Ilmaiseksi?

Knowledge is power

Tieto tekee supersankareita? Olisiko kuitenkin olemassa parempia tapoja hankkia tietoa kuin vahvistamalla muskeleitaan painavien kirjojen äärellä? (Kuva: Avrajyoti Mitra [CC BY 2.0])

Lääketieteen ja fysioterapiankin tulee olla ns. näyttöön perustuvaa, mutta miten ja mistä tietoa kannattaa etsiä? Internet on mullistanut monta alaa ja sen myötä kaikenlaisen tiedon määrä on lisääntynyt valtavasti. Näin on käynyt myös fysioterapian ja lääketieteen alalla ja ennen kaikkea tietoa on nyt huomattavasti helpompi hankkia. Tiedosta on myös tullut enenevässä määrin bisnestä, mikä on nostanut joidenkin lehtien ja artikkeleiden hinnat taivaisiin. Onneksi jotkut lääketieteen alan lehdet ovat joko lähteneet antamaan artikkeleitaan ilmaiseksi luettavaksi tai perustaneet toimintansa täysin open access -linjalle. Lisäksi netin käyttäjien suuri ystävä Google osaa auttaa etsivää. Ohessa muutama poiminta…Jatka lukemista

Vinkki kivusta kiinnostuneille: Body in Mind- blogi

Suosittelemme seuraamaan Body in Mind blogia!

Lukemalla ja opiskelemalla kehittyy ja mielestämme terveydenhuoltoalalla on äärettömän tärkeää seurata alaa ja sen kehitystä. Tähän on monta eri tapaa, voit lukea alan lehtiä, päntätä kirjoja, käydä koulutuksissa, keskustella kollegoiden kanssa tai lukea blogeja! Kaikki eri kanavat tarjoavat omanlaistaan informaatiota ja varmasti jokaisesta on hyötyä. Mitäköhän Mind the Motionin kundit lukevat?? Aloitamme uuden “artikkelisarjan”, jossa käymme silloin tällöin läpi mitä me luemme! Lukusuositus fysioterapia-alaan liittyvistä sivuista löytyy ”Linkit” -osiosta, jonne keräämme listaa suosittelemistamme sivustoista. Nyt kuitenkin asiaan, ensimmäisenä esittelyssä on yksi suosikkimme; australialainen Body in Mind!

Jatka lukemista